Jee nyt saatin kotiinki netti toimimaan! Tosin hidas ku mikä, mut pääasia et on ees joku ♥.

Sillon ku aloin kirjottaa tätä blogia ni päätin et on täällä täysin rehellinen (syy miks en halua kirjoittaa nimellä.. :D). Tosielämässä tulee melko usein viljeltyä pieniä valkoisia valheita, jotta omat teot ja valinnat näyttäis paremmalta. Tyhmää, tiedän, mutta minkäs teet.

Ajattelin myös että kirjottaisin tänne vaan päivän mittaan mielessä pyöriviä ajatuksia ja mielipiteitä, mut huomasin et sillon ku ois tilaisuus kirjotella rauhassa ni pää lyö melko usein tyhjää ja sen vuoksi tulee kirjoteltua myös kaikkea "turhaa". Pitäis aina ku joku ajatus tulee, ni päästä just sillon johonki ihan kaikessa rauhassa kirjottamaan. Harmi vaan et se ei oo läheskään aina mahollista. Toinen minkä huomasin oli, että en oikein osaa ja jaksa välttämättä aina keskittyä sillä tavalla, että saisin kirjotettua ja ilmaistua just sen minkä haluan.

Tänään on mielessä pyörinyt kaikenlaista. Jutskailin eilen yhen tyypin kanssa perheistä ja vanhemmista ja huomasin siinä ihan yllättäen sanovani, että: "mä oon aina kaivannu itelleni isää". Joo, oon aina tienny sen et haluan isän, ja etenkin murrosiässä mun suurin toive oli, et mulla olis isä joka pitäis musta huolta, mut se, miten vahvan tunteen sen ääneen sanominen mussa herätti yllätti mut itteni ihan täysin.

Nyt oon tänään miettiny sitä asiaa enemmänkin ja tajusin miten moneen asiaan se mun "isättömyys" on liittynyt. Nuorempana tein kaikenlaista ei niin järkevää ja tajusin vasta nyt, että monet niistä asioista johtui siitä, että halusin jonkun miespuolisen henkilön pitävän musta edes hetken aikaa huolta. Välillä vieläkin huomaan hakeutuvani tietyntyyppisten miesten suosioon ja haaveilevani, että ne huolehtis musta. Hämmentävää.

Ja, ei mun  isä ei ole kuollut. Sitä ei vaan koskaan ole oikein tuntunut kiinostavan olla mulle isä. Välillä saan kyllä (kännisiä?) puheluita siltä ja sitäkin harvemmin se laittaa mulle vähän rahaa.

On mun elämässä aina sillon tällön pyörähtänyt myös isäehdokkaita. Jostain syystä mun äiti vaan rakastuu aina niihin renttuihin ja luusereihin, joita en voi sietää. Nykyään en enää vedä sellasia raivokohtauksia kun nuorempana, koska en enää joudu katsomaan niitä mun kodissa ja osaan ajatella asiaa järkevämmin. Mut miten kova pala se aina olikaan kun äiti toi kotiin uuden paskaläjän, jota mun piti katella ja yrittää salailla asiaa kavereilta, koska mua hävetti niiiiin paljon. Luojan kiitos mulla on nykyään oma asunto(♥).

Asiasta kukkarukkuun. Ei helvetti miten paljon mua tällä hetkellä ärsyttää toi mun mies. Ei ole mitään kovinkaan järkevää syytä ees ärsyyntyä, mut silti vaan ärysttää kaikki sen tavat syyä ja röhinät ja rohinat ja mässytykset ja piereskelyt ja kaikki! HUH! Pitää vaan yrittää vetää syvään henkeä ja pistää vaikka luurit korville, että saa ajatuksen muualle. Koska kaikesta huolimatta rakastan sitä hurjasti ♥. (Vaikka oonki pelottavan paljon viimeaikoina miettinyt onko se kuitenkaa se oikee, jonka kanssa haluun olla ihan koko loppuelämän :/)

"Vie mut pois, tahdon paikkaan jossa hengähtää. Ei riitä että sulkee silmänsä, kaiken keskellä." "En halua paeta todellisuutta, ainoastaan hengittää." - Nimetön - kuuleeko kukaan

Noi sanat iskee tällä hetkellä kovaa! Töissä tänään ajattelin kovasti miten paljon haluun pois, jonneki, ihan mihin vaan. Oon melkolailla kyllästynyt kaikkeen tän hetkiseen. Jotain uutta tarviis nyt. Uusia tunteita, kokemuksia, mitä vaan.